Kaarina Silmunen - Kaarina Silmunen

Kaarina Silmunen, Nainen Iloisen Gorgon takaa

”Jos olisi makuualusta, heittäytyisin pitkälleni kuun valaiseman metsään, ja kuuntelisin meren tuottamaa myrskykonserttia silmät kiinni. Jos olisi makuupussi, jäisin yöksi, juuri siihen, ilman telttaa. Nyt ei ole, -istumme siis kannon nokassa, enkä osaa sanoin selittää sitä maailmoja syleileävää tunnetta, mikä täyttää mieleni ja sieluni. Niin kuin aina kuutamolla luonnossa, tunnen suurta turvallisuutta ja yhteyttä koko maailmankaikkeuden kanssa, ja nyt kun metsään yhtyy vielä meri, on kokemus erityisen syvä. Tajuan, että vaikka elementeistä puuttuu tuli, ei nuotio enää mahtuisi tähän hetkeen; liian monta vahvaa aistiärsykettä veisivät toinen toisiltaan kärjen, tilan, rauhan. Ei olisikaan enää mahdollisuutta levollisuuteen. Olen siis vain tässä, enkä kaipaa mitään muuta, minä onnellinen.”

”Jos olisi makuualusta, heittäytyisin pitkälleni kuun valaiseman metsään, ja kuuntelisin meren tuottamaa myrskykonserttia silmät kiinni. Jos olisi makuupussi, jäisin yöksi, juuri siihen, ilman telttaa. Nyt ei ole, -istumme siis kannon nokassa, enkä osaa sanoin selittää sitä maailmoja syleileävää tunnetta, mikä täyttää mieleni ja sieluni. Niin kuin aina kuutamolla luonnossa, tunnen suurta turvallisuutta ja yhteyttä koko maailmankaikkeuden kanssa, ja nyt kun metsään yhtyy vielä meri, on kokemus erityisen syvä. Tajuan, että vaikka elementeistä puuttuu tuli, ei nuotio enää mahtuisi tähän hetkeen; liian monta vahvaa aistiärsykettä veisivät toinen toisiltaan kärjen, tilan, rauhan. Ei olisikaan enää mahdollisuutta levollisuuteen. Olen siis vain tässä, enkä kaipaa mitään muuta, minä onnellinen.”

Vaikka Iloisen Gorgon synty voidaan määrittää tuon marraskuisen myrskyn keskelle vuonna 2013, tiedetään Naisen Iloisen Gorgon takana nähneen päivänvalon ensimmäistä kertaa jo 51 vuotta ennen tuota hetkeä. Seikkailut, retket ja omatoimatkat ovat kuljettaneet ja kulkeneet naisen elämässä läpi vuosien ja vuosikymmenten, ja vastausta hänelle, joka on ihmetellyt miten Nainen taas jaksaa etsiä tietä uuteen seikkailuun, ei ole tarvinnut miettiä: Kun toteuttaa intohimoaan, se ei vie vaan antaa!

Viimeiset 34 vuotta Naisen rinnalla on seikkaillut Mies, ja pitkän pätkän mukana ovat kulkeneet myös neljä nyt jo aikuista lasta. Seikkailijan geenivariantti DRD4-7R lie osasyy sille, että nuorena partiotyttönä 18 tunnissa, 12kg rinkan kanssa kävellylle 50km tappomarssille luontevana jatkona seurasi viime helmikuussa 375km ja kolmen viikon vaellus kävellen halki Viron, ja että noiden kävelyjen väliin on mahtunut lukematon määrä yhtälailla luolaretkiä Varsinais-Suomessa kuin pyöräretkiä halki Euroopan, asuntoautomatkoja kaikkialle Pohjoisen Norjan ja Pohjoisen Afrikan välillä, unohtamatta pisimmillään Kiinaan ulottuvia junamatkoja, melontaretkiä saaristomerellä, pikkulastenkin kanssa tehtyjä hiihtoretkiä tai heidän kanssaan telttailtuja kesiä Ranskanmaalla.

Jos Naisen pitäisi kirjoittaa ceevee, olisi se lyhyt mutta ytimekäs. Ex-kotiäiti, nyk.yrittäjä. Tärkeimmät saavutukset tähän mennessä: perhe, suht.tervepäiset lapset, esikoiskirja ”Etruskien mailla – Polkuja Toscanan ja Lazion salaisuuksiin” sekä Suomen Tietokirjailijoiden jäsenyys. Joskus elämä on siis yksinkertaista.

Kun intohimoaan uskaltaa toteuttaa, - kun satuloi ratsunsa siitäkin huolimatta, että pelkää toisinaan ratsastusta kuollakseen, löytää itsensä ja sen seurauksena syntyy halu jakaa saamaansa muillekin. Iloinen Gorgo, olkaa hyvät!


“20 vuoden päästä tulet olemaan enemmän pettynyt asioihin, joita et tehnyt kuin niihin, jotka teit. Joten nosta ankkurisi ja purjehdi pois turvasatamasta. Pyydystä pasaatituulet purjeillesi. Tutki. Unelmoi. Löydä.” – Mark Twain